perjantai 28. syyskuuta 2012

RIIKKA TEKI SEN!



 Sydämestä otti ja huoli täytti mielen, kun viime sunnuntaina aamusta katsoin ikkunasta ulos. Vettä satoi kaatamalla ja lammikot pihassa vain kasvoivat.
Tiesin, että valmennettavani Riikka kotosalla valmistautui ensimmäisee
n puolimaratoniinsa ja starttipistooli pamahtaisi klo.11. - Olin kannustanut Riikkaa pukemaan parasta päälle ja laittamaan kiharat kuntoon ja ripset mutkalle. Me naiset emme juokse räkä suupielestä valuen virttyneissä vaatteissa, vaan rinta rottingilla ja parhaat retongit päällä. Tiesin, että Riikan kunto oli kohdallaan, vaikka pientä viime hetken hermostumisia ja perhosia vatsassa oli hänellä ollutkin ja niin pitääkin. Juoksu kulkee aina paremmin, kun on himppasen jännitystä kropassa.

Vettä satoi koko päivän ja juoksutossut kastuivat jo ensi metreillä. Mutta niin turhaan murehdin säätä tai mitään muutakaan. Iloinen ja nauravainen Riikka ylitti maaliviivan hieman yli 2 tunnin juoksun jälkeen. Maalissa rasituksesta ei ollut tietoakaan ja alkumatkasta vihoitellut jalkakramppikin oli laantunut matkan varrella.

"Iloinen, motivoitunut ja jo uusia haasteita mielessä" oli Riikan fiilis juoksun jälkeen.
Oli mukava saada vielä viesti illansuussa valmennettavaltaan. Jotain oli selvästi tehty oikein valmistautumisen aikana :=)

Riikka : "Päivä oli loistava ja juoksu suju yllättävän hyvin. Kiitos tsemppauksesta, valmentamisesta ja kaikesta :):)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti